Mamma till ingen

När jag gjorde det obligatoriska psykologbesöket i våras, fyra månader före första inseminationen, sa psykologen att jag redan då höll på och blev en mamma. Det lät nu kanske aaaaningen överdrivet tänkte jag då, men nu blir det allt tydligare att jag håller på och blir mamma mentalt, trots att jag alltså inte har varit gravid en sekund av mitt liv. Jag räknar med mitt framtida barn i alla beslut jag fattar. Nyss stod jag med en överflödig plåtburk i handen och tänkte först ge den till loppis, men sen ändrade jag mig eftersom mitt barn ju måste ha en godisburk att öppna på lördagsmorgnarna! Så burken finns kvar. Jag låter bli att kasta en massa onödigt skrot för att det kan vara roligt att leka med, jag låter ett hörn i mitt arbetsrum förbli sparsamt möblerat så att min säng ska rymmas där när sovrummet blir barnkammare, och av två begagnade matbord valde jag det med färdigt repad yta för att det ändå ska hackas på med en sked i sinom tid. Detta och en massa andra småsaker gör jag med tanke på barnet utan att egentligen aktivt reflektera över det. Det har börjat leta sig in i ryggmärgen. Jag blir mamma mentalt.

Det sorgliga med allt detta är förstås att det kommer att kännas ännu värre om det aldrig blir något barn. Fastän inga babyprylar skulle finnas i mitt hus så kommer jag ändå att stå där med den överblivna burken och det färdigt repade bordet som en konkret påminnelse om någon som borde ha funnits här med mig. Någon som jag blev mamma till i onödan.

Det verkar kanske dumt att nosa på den sorgen redan i ett så här tidigt skede, men jag behöver göra det, lika mycket som jag behöver glädja mig i förskott. Eftersom jag inte vet vad som kommer att hända, så finns alla alternativ i bakhuvudet. En del människor får aldrig barn, och jag har inga som helst garantier för att jag inte skulle vara en av dem.

Den svenska trubaduren Loke har skrivit sången ”Dig som aldrig blev”. Jag hörde den första gången som 21-åring, och fastän tankarna på barn då ännu var avlägsna så slog den an nåt i mig. Första och sista versen går så här:

”Det känns som att jag inte borde sörja.
Varför sakna nåt man ändå aldrig får?
Som en saga som man aldrig låter börja.
Som en gäst vid dörren som aldrig knackar på utan vänder om och går.
Och allt jag hade förut finns ju fortfarande kvar.
Så bara fortsätt vara det vi alla en gång var.

Stjärnor tänds till liv när himlen vänder.
De målar om den ifrån svart till mörkdjupt blå.
Känns som jag når dina mjuka små händer.
Och fast jag inte borde det så saknar jag ändå.
För jag tror nog, nej jag vet, du skulle varit underbar.
Men bara fortsätt vara det vi alla,
fortsätt vara det vi alla var.

Till dig från den som aldrig blev din far.”

Annonser

8 thoughts on “Mamma till ingen

  1. Niin, lähes kaiken mitä minäkin olen elämässäni tehnyt, olen tehnyt siksi, että pystyn antamaan lapsilleni hyvän elämän. Silloin kun mietin tosissani, voisinko elää ilman lapsia, totesin heti, että jos ei lapsia tule, en tekisi enää päivääkään töitä, koska en itse tarvitse enää yhtään enempää rahaa. Eli siinä tapauksessa, että jäisin lapsettomaksi, irtisanoutuisin heti, myisin omaisuuteni ja muuttaisin johonkin halpaan maahan, kuten Thaimaahan, ja eläisin siellä kunnes rahat loppuvat.

    Työpaikka, koulutus, hyvät luottotiedot, nuhteeton menneisyys — kaikki nuo olen hankkinut ihan vain siksi, että lapseni saisi elämälleen mahdollisimman hyvän alun. Muuten en niitä mihinkään tarvitse. Olen jo kiertänyt maapallon ympäri odottaessani miestä lasteni isäksi, käynyt safarilla Afrikassa ja sukeltamassa Tyynen meren koralliriutoilla, kokeillut vaikka mitä harrastuksia karatesta tietokonepeleihin, neulontaan, kakunkoristeluun, kuorolauluun ja kieltenopiskeluun saadakseni ajan kulumaan siihen asti, että saan lapsia, ja ideat alkoivat jo pikkuhiljaa loppua. Lapsetonta elämää en olisi enää montaa vuotta viitsinyt kitkuttaa ja onneksi ei enää tarvitsekaan, nyt kun vauva tuhisee kainalossa.

    Tsemppiä! Vielä ei kannata luovuttaa, olet vasta hoitojen alussa, ja sinua voi hyvinkin onnistaa.

    Gilla

    • Oj vad du har hunnit göra mycket! Så fint att du hann börja känna dig ”färdig” med alla hobbyer och resor innan barnet kom, för jag tror att många andra har problem med att acceptera att de inte längre kan göra allt det där när de får barn, och då känner de sig bundna och begränsade av barnet. Och om du vill bo i Thailand ännu i livet så hinner du nog, för nånting ska man ju göra som pensionär också! 😉 Tack för uppmuntran!

      Gilla

  2. Tuo oli kaunis tuo laulu. Ja ymmärrän hyvin tuon valmistautumisesi eri vaihtoehtoihin. Mieli valmistautuu ilman erillistä käskyä ja sekin on luonnollista, että haluaa pitää vielä kiinni siitä lapsettomuuden vaihtoehdostakin. Kun lapsen saamiseen tie on pitkä, lapsettomuuden vaihtoehtoa pitää kiinni ehkä jopa ihan lapsen syntymään asti. Näin olen huomannut lapsettomuudesta kärsiville käyneen, vaikka ei heidänkään raskausaika ole pelkkää huolta ja pelkoa ollut.

    Omakohtaisesti en osaa oikein kommentoida. Varsinkin tuo Jennin viesti tuossa herätti kuitenkin minulle paljon ajatuksia. Minäkin olen aina halunnut lapsia ja kuvitellut niitä saavani. En kuitenkaan voisi ikinä kuvitella jättäytyväni pois työelämästä ja muuttavani jonnekin Thaimaahan vain sen vuoksi, etten ehkä koskaan niitä lapsia saa. En näe lapsetonta elämää tyhjänä enkä vähempiarvoisena. Eri elämäntilanteissa ja -tavoissa on erilaiset hyvät puolensa. Onneksi Jennillä on käärö kainalossa. Tuli sellainen tunne, että äitiys on hänelle elämän ykkösjuttu.

    Gilla

    • Se on kyllä kaunis laulu, etenkin kun tekstiin voi samaistua. En yleensä juuri kuuntele laulujen sanoja, mutta silloin tällöin kolahtaa!

      Luulen että on hyvin pitkälti myös persoonallisuuskysymys, uskaltaako olla iloinen raskaudesta tai ei. Esim. äitini ei juuri uskaltanut ostaa mitään vauvavaatteita ennen kuin lapsi oli syntynyt (kyseessä oli ensimmäinen raskaus), samalla kun hänen kaveri, joka myös odotti ensimmäistä lasta, meni ”all in” ja laittoi lapsihuoneen kuntoon jo viidennessä kuukaudessa.

      Olen miettinyt että jos jään lapsettomaksi, niin ostan vanhan, hylätyn puutalon jostain kotinurkista ja teen siitä elämänprojektini. Ehkä hankin myös koiran. Sitten veljenlapset saavat tulla kylään aina kuin haluavat, ja kaikki muukin perhe tietysti. Olen tällainen sukurakas kotirotta, joten Thaimaa saa minultakin jäädä, mutta onneksi se on mahdollisuus kaikille niille joille se on oikea vaihtoehto!

      Gilla

      • Aika ihana ajatus tuo vanha puutalo. Ehkä voisit saada jopa molemmat..? Täytyy myöntää, että minulla on ollut elämäntarkoitus hukassa. En siis ole nainen, joka lähtisi yksin hedelmöityshoitoihin tai adoptioon. Eikä isäksi sopivaa miestä ole näkynyt. Olen siis jo 99,99999 prosenttisesti päätynyt lapsettomuuteen. Mutta sen olen jo kauan sitten ymmärtänyt, että jonkun projektin elämääni tarvitsen. Itse asiassa jossain vaiheessa valuin sellaiseen masentuneeseen jaksamattomuuteen. Kuljin kodin ja työpaikan väliä, mutta koin ettei elämälläni ollut merkitystä. Koin itseni pelkäksi veronmaksajaksi tässä yhteiskunnassa ja se masensi kovasti. Minulla on kyllä kiva ammatti ja työ, mutta ei se miksikään elämän sisällöksi minulle riitä. Perhe ja lasten kasvatus on monien ”juttu”. Joillakin on lisäksi omakotitalo, mökki, vene, hevonen, kennel, tutkinnon suorittaminen, oma yritys tai joku muu. Olen nyt tullut siihen tulokseen, että minulle ei ehkä koskaan tule mitään sellaista yhtä merkittävää elämän sisältöä. Pikemminkin olen projekti-ihminen ja minulla on yleensä kivoja projekteja sekä rinnakkain että peräkkäin meneillään. Olen muutamia kivoja projekteja jo keksinytkin, joten niitä sitten vaan toteuttamaan…

        Gilla

      • En usko että elämässä välttämättä pidäkään olla ”Se Yksi Juttu”. Joillakin ihmisillä tietysti on Se Juttu, niin kuin kirjoititkin, esimerkiksi perhe, ura, taide tai jotain muuta, mutta minusta kuulostaa yhtä järkevältä että elämässä on paljon eri juttuja, jotka ovat jollakin tavalla merkittäviä itselle tai muille. Pääasia on kai että itse tietää mitä haluaa ja mitä ei halua, ja että tajuaa sen että ei tarvitse kopioida muiden ihmisten Jutut vain koska ”elämässä pitää tehdä noin ja tuntea näin”.

        Nyt kiinnostuin siihen että minkälaisia projekteja pyörität? Kulttuuri, käsityö, ympäristö, yhteiskunta, muu? Ehkä sinkkublogi? 😉

        Gilla

  3. Jaa, känner nog verkligen igen detdär. Både känslan av att ren vara mamma långt innan nån alls blivit till, alla beslut och tankar som görs/finns med det i åtanke, och oron över att trots den tydliga inre mammarollen inte alls få bli mamma på riktigt. Men du gör säkert riktigt rätt som låter både glädjen och oron finnas. För de finns båda ändå alltid där nånstans. Chanserna är stora att allt går riktigt väl, så vi ska hoppas och tro på det!

    Gilla

    • Tack för uppmuntrande ord! 🙂 Jo, jag tror att nångonslags medelväg mellan cynism och blåögdhet är det bästa. Blir man för cynisk mår varken man sjäv eller nån annan bra, och blir man för naiv kan man bli lite verklighetsfrånvänd och kanske förhålla sig okänsligt till andras motgångar. T.ex. är kommentaren: ”Oroa dig inte, jag VET att allt kommer att gå bra!” ganska dum egentligen. Hur kan nån veta det? ”Jag tror du kommer att klara det, vad som än händer!” är mycket bättre, eftersom den är uppmuntrande utan att blunda för risken att saker inte går som man tänkt. För saker gör ju uppenbarligen inte alltid det… ❤ Men hoppas kan man, och gör man!

      Gilla

Kommentera

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com Logo

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut / Ändra )

Twitter-bild

Du kommenterar med ditt Twitter-konto. Logga ut / Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut / Ändra )

Google+ photo

Du kommenterar med ditt Google+-konto. Logga ut / Ändra )

Ansluter till %s